Joulu meni, mutta brittipubiin ei koskaan ehditty. Perhe tuli piristämään välipäiviä, ja vuosi vaihtui lomatunnelmissa. Niinpä oli meilläkin tammikuun alussa sellainen perinteinen, lomanlopun morkkis. Ja pieni maisemanvaihdos tuli hyvään saumaan. Juuri ennen thai-viisumiemme umpeutumista, ylitimme rajan uuteen maahan: Malesiaan! Tämä on järjestyksessään kahdeskymmeneskolmas, kolmanneksi viimeinen valtio matkallamme Australiaan.
Ja jälleen muistui mieleen, kuinka hyvästä muutos pitkällä matkalla on. Se jännittävä tunne, kun lähes kaikki yhtäkkiä muuttuu rajan toisella puolella. Ihmiset, ruoka, kaikki.
Malesiasta tiesin entuudestaan todella vähän, enkä osannut odottaa paljoa. Nyt kolmessa viikossa, maa on osoittautunut ihanan monimuotoiseksi, siistiksi, moderniksi ja helpoksi matkailijalle. Ollaan ihmetelty yhä vain tippuneita hintoja, koettu vieraanvaraisuutta (josta ei Thaimaassa ollut tietoakaan), koukututtu malesialaiseen jääkahviin ja yövytty kiehtovissa kaupungeissa, joista ei nimen perusteella tuskin arvaisi, että kyseessä on trooppinen Malesia. Siirtomaa-historia pomppaa silmille ainakin silloin, kun otat lautan Butterworthista Penangin saarella sijaitsevaan George Towniin, joka on nyt yksi lempparikaupungeistani koko Aasiassa!
George Town on kuin idän Brighton - värikäs, kiinnostava, sopivan kompakti. Kuluneen retro, toisaalta trendikäs ja moderni. Kaupungin monikulttuurinen historia sekoittuu kauniisti urbaaniin katukulttuuriin, ja lopputulos on yksinkertaisesti aivan hirmuisen jees. Se on esteetikon unelma ja paikka, joka saa tuntemaan palavan halun kulkea päivät ympäriinsä ja vain valokuvata ihmisten ovia ja lattialaattoja. Jokaisella kadulla on oma tarinansa, historiansa, taustansa. Harva paikka on yhtä monikulttuurinen - harmonisella tavalla.
Siinä pieleekin maan suurin viehätys meikäläiseen: Malesia on idän kulttuurien sulatusuuni, joka pyörii monen sovussa elävän väestön toimesta. Kansan muodostavat Malesian kiinalaiset, islaminuskoiset malaijit, etelä-intialaiset, sekä viidakossa elävät alkuasukkaat. Liikkeiden nimet on kirjoitettu milloin kiinalaisin kirjainmerkein, milloin tamiliksi. Voit samana päivänä vierailla buddhalaisessa luolatemppelissä, syödä lounaaksi masala dosaa ja kuulla moskeijasta kaikuvan rukoushuudon, istuessasi kiinalaisessa kahvilassa sateen suojassa.
Eri väestöt puhuvat keskenään omia äidinkieliään, vaikka yleinen kieli onkin malaiji. Sitä ei ruoka-sanastoa enempää ole tullut opittua, sillä positiivisena yllätyksenä, englantia osaa lähes jokainen. Edes jotenkin. Moni täysin sujuvasti, ja jopa iäkkäiden markkinamyyjien kanssa täällä voi puhua pälpättää englanniksi, mikä on suoranainen ihme Thaimaan jälkeen. Ihmisten kanssa on helpompi tutustua, ja yhteys löytyy helpommin, ku kommunikointi ei ole täysin elekielen varassa.
Monikulttuurisien kaupunkien vastapainona on pyöräilty pikkukylästä pikkukylään, halki tavallisen maaseudun ja ohi suurensuurten palmuöljy-plantaasien. Plantaasien loputtua alkoi viidakko - itseasiassa yksi maailman vanhimmista sademetsistä. Tie kiemurteli ja kiemurteli. Päädyimme viettämään pari yötä viidakon laidalla elävän kantaväestön kylässä aboriginal-perheen kanssa, mikä oli varsin avartava kokemus - en edes ollut entuudestaan tietoinen, että Malesialla on vaiettu alkuperäiskansa!
Jatkaessamme yhä korkeammalle kohti vuoria, ilma viileni, ja yhtäkkiä ympärillä oli pelkkää mansikkamaata ja teeviljelmää. Paikka on yksi Malesian vetonauloista: Cameron Highlands. Täällä istun, huppari päällä ja huivi kaulassa. On keskipäivä, vain neljä astetta päiväntasaajalta pohjoiseen.
Viileä ilma on muuten kivaa vaihtelua, mutta pyöräilijän näkökulmasta ongelmallista on se, että paikka on ympäri vuoren melkoisen märkä. Vaikka tammikuu on lukemamme mukaan vuoden kuivin kuukausi, sataa tai vähintäänkin tihkuttaa täällä joka päivä. Usein katkoillen aamusta iltaan. Kaikkialla on ihanan vihreää ja rehevää, mutta... märkää. Nyt tuntuu taas siltä, että auringon porotus ja aurinkorasvalla läträys ei olekaan niin paha juttu. Ja suunnaksi otamme taasen trooppisen, kuuman tasankomaan. Kenties vielä yhden pikkuisen saarenkin.
Minkäs teet, kun mieli halajaa hetkeksi taas palmujen alle, meriveteen, rantahiekkaan.
Vielä lopuksi ilmoitusluontoista asiaa!
Olen nykyisin mukana kirjoittamassa uudelle seikkailijattaret.fi -verkkomedialle, joka on hiljattain nähnyt päivänvalon. Saitti on seikkailunjanoisten naisten kommuuni täynnä inspiraatiota, reissuideoita ja kerrassaan mahtavia mimmejä. Käykää tutustumassa :)
