Viimeaikoina on blogissa puhuttu matkailun vähemmän pumpulisista puolista, sairastamista ja vieraaseen kulttuuriin väsymistä. Nyt vuorostaan heitän päälle läjän pilalle menneitä suunnitelmia ja turhauttavia muutoksia, jotka varmistuivat, kun ostimme hiljattain lennot seuraavaan maahamme. Niin, lennot. Syvä huokaus!
Pikakelataan kulunut kuukausi: Ensin pyöräilimme hiki valuen 1200 kilometriä 12 päivässä, halki kuuman pohjois-Intian, jätimme pyörämme kaverin luokse Bihariin, ja hyppäsimme junaan kohti Kolkataa. Vietimme viikon suurkaupungissa, tarkoituksenamme hoitaa tulevien maiden viisumit kuntoon - ja suureksi yllätyksekseni, viihdyin. Asuimme Kolkatan legendaarisella Sudder Streetillä (matkaajien suosiossa hippie trail -ajoilta saakka) rasvaisia egg rolleja syöden, kadun elämää ihmetellen ja muita reissaajia tavaten. Ja kokemuksista mielenkiintoisimpana, vietin päivän huvittavan intialaisen tv-sarjan kuvauksissa extrana. Sittemmin junailimme maagisen Varanasin kautta takaisin pyöriemme luo Bihariin, ja suunnitelmien saadessa täysi käännöksen, sanoimme viiden kuukauden jälkeen hyvästit Intialle, tasan kuukautta etuaikaan. Pyöräilimme lähimmälle rajalle... Nepaliin.
Riisi ja linssit lautasella saivat vielä jäädä, Chai:sta tuli Chiya. Uusi maa on kieltämättä virkistänyt, vaan jotenkin yhä on vaikea käsittää, ettemme enää ole ihanassa kummassa Intiassa. Maassa, jossa ripulistaan voi luontevasti keskustella juuri tavanneensa matkaajan kanssa, tai tinkiä mistä vain. Nyt Nepalissa olen vielä vähän hukassa kaiken kanssa, ja huomaan kääntäväni hinnat päässäni eurojen sijaan Intian rupioihin.
Uuteen maahan kotiutumista hankaloitti stressi muuttuneista suunnitelmista, joita poljimmekin heti Kathmanduun selvittelemään. Kaikki oli yhtäkkiä menossa uusiksi, eikä yhtään hyvällä tavalla ollenkaan. Tarinan alkuun meidän pitääkin hypätä reilu kuukausi:
Tapasimme vielä Himachal Pradeshin vuorilla keski-iän kriisin kanssa kamppailevan, sympaattisen australialaisen miehen pyöreissä John Lennon laseissaan. Reilun tunnin juttelun jälkeen hän järkytti meidät kertomalla kuulleensa juuri uudesta laista pahamaineisella, Intian ja Myanmarin välisellä rajalla, joka meidän piti ylittää lokakuun alussa. Myanmarin hallitus oli kuulemma päättänyt sulkea kyseisen rajan läpimaan matkaamiselta, ja Intiasta Myanmariin matkustaessa, olisi reissaajan poistuttava maasta samaa rajaa käyttäen. Takaisin Intiaan. Käsittämätön laki oli aussi-miehen mukaan tullut vasta aivan hiljattain voimaan. Epäuskoisina kiitimme häntä tiedosta, kovasti toivoen, että tämä olisi väärässä.
Myöhemmin tarkistimme asian netistä, ja kauhuksemme kaikki meille kerrottu oli kylmää, totista totta. Foorumeilla muutkin maailmanympärimatkaajat repivät tuskissaan pelihousujaan. Eikä ihme. Kyseessä oli ainut aukinainen raja itä-Aasiaan, ja pohjoisessakin on tiellä Tiibet. Pala juuttui kurkkuun, kun ymmärsimme, ettemme enää voisi jatkaa matkaa pyörillä Kaakkois-Aasiaan, eikä meillä olisi muita vaihtoehtoja kuin lentää taas.
Fiilis oli nujerrettu ja ärsyyntynyt - pyörien ja monen kymmenen kilon kanssa lentäminen on melkoisen piinallinen ja muutenkin hupenevia säästöjä syövä prosessi, jota ei olisi huvittanut käydä läpi ennen viimeistä lentoa Australiaan...
Mutta surkuttelu sivuun, piti tehdä suunnitelma. Vielä Intiassa päätimme, että pyöräilisimme Bangladeshiin, ja lentäisimme sen pääkaupungista Dhakasta Myanmariin. Mutta vasta Kolkatalla, juuri ennen viisumin hakua meille valkesi tämänhetkinen tilanne Bangladeshissä - länsimaisiin matkaajiin kohdistettuja murhia ja terrori-iskuja sekä epävakaata muutenkin. Perehdyttyämme asiaan enemmän ja enemmän, ei Bangladesh enää tuntunutkaan hyvältä idealta.
Teimme täysikäännöksen ja otimme suunnaksi Nepalin, maan, jonka olin jo pitkään palavasti halunnut nähdä. Uusi suunnitelma syntyi hetken pähkäilyn jälkeen: Kathmandusta lentäisimme Yunnaniin Kiinassa, ja pyöräilisimme Laosin kautta Thaimaahan. Meghalayan vesiputoukset kaakkois Intiassa ja kauan odottamani Myanmar jäisivät välistä, mutta sentään Yunnaniin pystyisimme lentämään suoraan. Ensimmäistä pettymystä maltitti innostus uudesta; kiinalaista ruokaa Kiinassa! Luang Prabang ja viidakko Laosissa! Pyöräilimme innolla kohti Kathmandua.
Kun kaupunkiin saavuttuamme tuli aika varata lennot, ei pettymyksiltä taaskaan selvitty. Pyörien ja kaiken tavaramme kanssa Kiinaan lentäminen olisikin maksanut lentolippujen päälle monia satoja, kokonaisen kahden kuukauden budjettini, kiitos yllätyksenä tulleiden lentoyhtiön naurettavien kilo-kohtaisien hintojen. Lentoyhteydet osoittautuivat painajaismaisen huonoiksi: suoria lentoja tuskin löytyi ja lentoyhtiöt olivat toinen toistaan arvelluttavampia. Vietin pari päivää kartoittaen Kathmandun valitettavaa lentotilannetta, aivot kaiken jäljiltä kuin reippaassa rasvassa paistettuina - enkä tiennyt yhtään, mitä tehdä.
Lopulta monen tunnin tutkimisen, lukuisten puhelinsoittojen ja matkatoimisto-visiittien jälkeen ainoaksi vaihtoehdoksemme jäi Nepalin (ilmeisesti melko epätoivoinen) oma lentoyhtiö, jonka lennoilla laukkuja saa olla useita, pyörästä ei tule mitään lisäkuluja ja ekstrakilotkin ovat kohtuuhintaisia. Harmi vain, että ainoa meille sopiva kohdevaihtoehto oli Bangkok.
Kaikkeen oli saatava varmuus, joten murtuneena ja kyyneliä nieleskellen, työnsin pankkikorttini kortinlukijaan. Alkushokin jälkeen mielen valtasi helpotus.
Ja niin. Lennämme Bangkokiin yhdeksäs päivä marraskuuta. Sieltä tarkoitus on junailla Chiang Maihin, ja aloittaa pyöräily uudestaan pohjoisesta Thaimaasta. Vaikka välistä jää oikeastaan vain yksi maa, tuntuu tämä kovalta tappiolta. Tiedättekö, kun on odottanut jotakin kuukausia, on vanhoista suunnitelmista vaikea päästää irti. Ensimmäiset päivät lentojen varauksen jälkeen menikin vähän masentuneissa tunnelmissa, lapsellisesti mielessäni ja välillä ääneenkin surkutellen: miksi näin piti käydä? Miksi sen typerän rajan piti sulkeutua? Mikseivät lentoyhtilöt tue pyöräilijöitä?
Nyt kun on ollut muutama päivää aikaa sulatella asiaa, on ehkä se kaikista sydäntäraastavin pettymys päässyt hiipumaan. Aikuisesti ajateltuja, eihän tämä nyt todella ole elämäni viimeinen matka eikä kaikkea tarvitse pystyä tekemään kerralla. Mutta kyllä yhäkin harmittaa, minua selkeästi eniten.
Reissu jatkuu - uusin kääntein. Nyt vuorossa on mieletön, kaunis, järistelty Nepal. Maa jonka upeus on kohdallani jäänyt toistaiseksi reittisählinkien varjoon, mutta maa, jonka tutkimista odotan innolla. On kieltämättä ihanaa olla taas Himalajalla, kai näistä takaiskuista koitui siis jotain hyvääkin. Nyt rennosti ja elämää maistellen eteenpäin. Aina ei mene nappiin, y'all!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti