Sade ropisee rentouttavasti kattoon ja karaoke raikaa naapuritalosta - siinä perinteistä lauantaifiilinkiä uneliaan Danau Toba-kraaterijärven tapaan. Pidän tällä hetkellä majaa paratiisimaisissa järvimaisemissa pohjoisella Sumatralla, Indonesiassa. Enkä paljon paremmasta edes tiedä.
Päiväntasaajalla istuva Sumatra on ollut haaveissani jo vuosia, vaikken saaresta paljon ikinä tiennytkään. Jo pelkästään paikan eksoottinen nimi enteili seikkailua. Siksi reissun päättäminen tänne tuntui oikealta valinnalta: Laivamme Malesiasta lipui Dumain satamaan kymmenen päivää sitten, ja 30 päivän viisumileimojen jälkeen alkoi kello tikittää: Viimeinen kuukausi Aasiassa, edessä Indonesian suurin saari. Se tämän reissun final frontier, jolta voimme valloittaa tällä kertaa vain palasen.
Malesiassa oli länsimaisen helppoa ja siistiä, Sumatra taas on niin… elossa. Ihmisten varallisuus tippui laivasta noustessa silmissä, mutta seikkailijan aistit pääsivät todelliseen vauhtiin. Nyt tuoksuu, kuuluu, näkyy ja tuntuu. Kylissä kuhisee, porukkaa riittää ja elämä eletään ulkona. Hello mister! -huutoja kuuluu joka nurkalta paikallisten tervehtiessä meitä vimmatusti. On moskeijaa ja kirkkoa. Kaakaopuuta ja kahvipensasta. Tienvierusta koristaa todellinen hedelmä-cocktail: puut aivan nuokkuvat raskaita papaijoita, mangoja ja avokadoja. Näinpä maanvaihdon yhteydessä Malesian siirappiset jääkahvit vaihtuivat tuoreisiin hedelmämehuihin ja teh tarik -kupposet mustaan sumatralaiseen kahviin, johon isketään paikalliseen tapaan pari ruokarusikallista sokeria.
Äkkiä siinä oppi pyytämään, että ihan pikkasen vaan: Sedikit gula!
Seuraavaksi suuntaamme sademetsään. Sitäkin täällä onneksi vielä riittää, vaikka pahamaineiset palmuöljyplantaasit hirmuista pinta-alaansa yhä kasvattavatkin. Rönsyileviä palmurivistöjä siintää saaren itä-rannikolla silmänkantamattomiin, ja se tekee vähän surulliseksi. Joskus oli aika, kun kaikki se oli metsää. Nyt on läskipalmua.
Ja kuvitella. Takana matkaa on lähes 20 kuukautta! Ihan lähitulevaisuudessa häämöttää jo reissun päätepysäkki, uusi koti ja asuinmaa. Oikeastaan kyseessä on eräänlainen kotiinpaluu, sillä Australiassahan olen jo kerran vuoden verran asunut, vaihtarina. Nyt lähes 8 vuoden jälkeen olen vihdoin palaamassa takaisin. Jännittää, ihanasti. Uusi elämänvaihe on alkamassa kuin varkain.
Pyöräreissun loppuun ja uuteen elämään Aussilassa on kaikessa hiljaisuudessa vähän jo valmistauduttu. Ensin haettiin viisumia ja sitten ostettiin lennot. Nyt se pari kuukautta sitten valittu päivä on enää vajaan kuukauden päässä: Lento lähtee Singaporesta 20. maaliskuuta. Saman kuun lopussa siintänee edessä vanhat kotikulmani pohjoisessa Queenslandissa.
Paluuseen liittyy monen ihanan asian lisäksi myös jotakin sydäntäraastavan vaikeaa. Edessä on monta mahtavaa jälleennäkemistä, mutta kaikista lähimmäistä ihmistä Australian vuodeltani en suureksi surukseni enää pääse tapaamaan, en enää koskaan. Välillä on vaikea uskoa, että on kulunut jo 4,5 vuotta siitä kamalasta puhelinsoitosta, kun sain kuulla kaikista sydäntäsärkivempiä uutisia. Surua en voi karistaa, kenties koskaan, mutta toivon että paluu antaisi mahdollisuuden käsitellä asiaa - sulkisi ympyrän.
On varmaan tavallista, että matkan lopun häämötys on tuonut tunteita pintaan. Olen käynyt läpi muistoja vanhasta elämästä ja haaveita uudesta. Tuntenut intoa, toisaalta tyypillisen suomalaista melankoliaa, sekä syvää kiitollisuutta valinnoistani ja mahdollisuuksista, joita olen saanut. Elämä Australiassa on alkanut pyörimään päivä päivältä enemmän mielessä, vaikka samalla toivonkin, että aikaa Sumatralla olisi enemmän. Olen huomannut liikuttuvani helposti. Olen tuntenut ylpeyttä - erityisesti silloin, kun polkupyörän kilometrilaskuriin ilmestyi viimeisin pyöreä lukema: 20 000 kilometriä. Olen rakastunut Indonesiaan toistamiseen, riemunnut vapautta ja ollut onnettoman onnellinen. Vielä hetken voi viipyä näissä tunnelmissa.
Tulevasta viis ja viidakkoon!
Ps. Käykää kurkkaamassa helmikuun Seikkailijattaret - pohdintoja kodista ja kodittomuudesta, sekä kreisejä reissustooreja maailmalla seikkailevilta naisilta. Mikä julkaisu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti